tiistai 30. lokakuuta 2012

Voisilmäpullia!

Joskus on syytä iskeä kädet taikinaan. Maanantai-ilta on varsin mainio aika siihen. Pyöräytinkin ensi kertaa elämässäni voisilmäpullia. Ja tuli kuulkaa hyviä, suositan! Ohjeen runko mukailee Arla Ingmanin sivuilta löytyvää, mutta vain jauhon ja nesteen määrän suhteen joten en edes jaksa linkata, ihan omat pullat nämä ovat. Ihanan kuohkeita ja sopivan makeita.



Voisilmäpullat

1 pss kuivahiivaa
7- 8 dl vehnäjauhoja
2, 5dl kauramaitoa (tai osa vettä, osa maitoa)
75g margariinia
ripaus suolaa
0,5 dl sokeria
2 rkl aitoa vaniljasokeria
ripaus kanelia

Täyte:

noin 50g margariinia
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria
1 tl sokeria

Voiteluun 1 kananmuna


Sekoita kuivahiiva noin 2 dl jauhoja. Lisää suola, sokerit ja kaneli. Sekoita. Lämmitä maito ja sekoita mukaan. Lisää jauhoja, alusta ja lisää sitten sula margariini. Alusta joukkoon vielä loput jauhoista. Taikinan tulee olla kimmoisaa, muttei liian kovaa tai kiinteää. Anna kohota 30 min liinan alla.

Pyörittele taikinasta 15-20 pientä pullaa. Kohota 30 min. Paloittele täytettä varten margariini. Tee sormella kuoppa jokaiseen pullaan ja täytä se margariini palasella. Sekoita sokerit toisiinsa. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele kuoppiin ja pullien ylle sokeriseos. Paista 225 asteessa 7-9 minuuttia. Anna laseta hetki liian alla ja hyökkää kimppuun!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Aamun yllätys


Herätessäni tuprutti lunta ja sitä tulee yhä! Maa on valkoinen jopa valtavien autoteiden rinnuksilla, aikamoista. Kieltämättä ei haittaa, valoahan tuo lisää mutta hieman jännittää lähteä tänää VR:n kyytiin illasta, saa nähdä kulkeeko ollenkaan, onhan tuo lumi ikuinen yllätys loppusyksyn Suomessa.

Hieman heräämiseni jälkeen sain toisenkin yllätyksen kun postiluukku kolahti, äitini lähetti nimittäin pienen paketin josta paljastui kuvassa näkyvä pussi. Mulla oli joskus reilusti yli vuosi sitten aito vaniljasokeri loppumetreillä ja pyysin lisää, sitä ei saanut ja nyt sain yllätykseksi lisää! Good bye vaniliinisokeri, saan käytää taas tätä paljon ihanampaa.

Prima mausteiden aito vaniljasokeri sisältää:
sokeria
vaniljauutetta
bourboun -vaniljaa

Suosittelen ihan kaikille leipojille tuota, kaupoista en ole parempaa löytänyt ja vaniliini saa vähän irvistelemään tämän jälkeen varsinkin.

torstai 25. lokakuuta 2012

Kasvislasagne

Kuvattomat jutut on ehkä vähän kuivia, mutta halusin nyt jakaa tämän lasagne "reseptin". Mielestäni lasagnen tekoon ei tarvita nimittäin ohjetta, tämä siksi, että lasagne on parhainta kun sen tekee ystävän kanssa ja heittää sekaan sitä mitä kaapista löytyy. Se elää hetkessä ja on parasta sen fiiliksen takia.

Lasagne sopii tähän vuodenaikaan mitä mainioimmin sillä se lämmittää, lohduttaa ja on herkullista. Koti kaipaa hehkuvaa uunia ja mieli kaipaa lämpöä, tästä niitä irtoaa! Lasagne ei myöskään aiheuta stressiä ja se syntyy kahdelta ihmiseltä varsinkin varsin ripeään tahtiin. Yksinkään ei mene voimat.

Uskon, että monet tukeutuvat lasagnen kanssa ohjeeseen tai kaipaavat omaan lasagneensa jotain uutta, tässä hyvä kasvisversio:

Kasvislasagne

Täysjyvälasagnelevyjä
1 prk tomaattimurskaa
noin 5dl kauramaitoa
50g margariinia
noin puoli desiä vehnäjauhoja
1 sipuli
2 porkkanaa
runsas kourallinen pakaste parsakaalia
kourallinen juustoa
1 1/2 dl soijarouhetta
3 dl vettä + extraa
kasvisliemikuutio
mausteita (esim. oreganoa, basilikaa,paprikaa, pippuria tms mistä tykkää!)

Hienonna sipuli, kuullota se. Lisää sitten soijarouhe, vesi, kasvisliemikuutio ja anna porista kunnes vesi on imeytynyt rouheeseen. Lisää tomaattimurska sekä mausteet. Anna porista.

Pilko porkkanat pieniksi paloiksi.

Sulata margariini kattilassa, lisää jauhot ja suurusta hyvin sekoittaen. Lisää sitten pari desiä maitoa, sekoita ja anna suurustua, lisää loput maidosta. Sekoita vielä mukaan juustoa makusi mukaan.

Kokoa lasagne seuraavasti;

Pohjalle tomaattikastiketta ja porkkanapaloja, kerros lasagnelevyjä. Tomaattikastiketta, porkkanapaloja, parsakaalinnuppuja, valkokastiketta, kerros lasagnelevyjä. Toista edellistä kerrosta kunnes vuoka on täynnä, päälle loput valkokastikkeet sekä juustoa. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia. Anna laseta hetki ennen tarjoilua.


lauantai 20. lokakuuta 2012

Kaupan parhaat sämpylät sekä Novita Talvi 2012

Nyt en kehu turhaan vaan ihan siksi että nämä ansaitsevat sen: 

Palokan Perinneleipureiden Hurjan Moni-Vilja Sämpylät! Näillä riittää kokoa ja makua, ei mitään turhuuksia ainesosaluettelossa ja laatu aina taattu. Tulevatkin vielä ihan muutaman kilometrin päästä kaupan hyllyyn. Jos ostan sämpylöitä, ostan näitä kaikista mieluiten. Näistä kehittää nimittäin kunnon voileivätkin helposti.



Voileipien lisäksi en ole kotona vieläkään enemmälti kokkaillut, siihen pitää kyllä saada muutosta! Sen sijaan olen neulonut hieman  ja lisää ja lisää. Tsekkailin talven Novitan neuleohjeita netistä, itse lopetin tilauksen viime numeroon sillä tuntui ettei lehti tarjoa kamalasti mitään uutta ihan joka numerossa.

Uusimmasta lehdestä osuivat kuitenkin silmään nämä, ja meinasi mennä teet väärään kurkkuun:

Kuva: Novita. fi
Vaikka lehdessä ei välttämättä paljoa mitään muuta uutta olisi, on nuo pöksyt aika räväkät. Valittu lanka vielä korostaa villeyttä, muutoinhan nämä neulotut haaremihousut voisivat olla varsin ihanat kotihousut. Ihmetyttää tosin neulemallin valinta sillä lahkeiden halkiot nousevat aika korkealle.

Toisaalta tämä pipo näyttää kovinkin somalta jos pipon haluaisi neuloa:
Kuva: Novita.fi
Ihmetyttää tosin miksi pipoon on valittu Hahtuvainen langaksi, sen neulominen ei ole välttämättä kaikista kivointa sormille.

Ennen  Novitan mallien selailua osui silmään uusimmassa Costumessa jo ollut kuva "tuubineulesta" joka sai inspiraationsa 3.1 Phillip Limin catwalkilla nähdystä neuleesta. Tuubiin oli valittu ihanasti syksyn uutuuslanka Kaiku, joka on tosi ihana neulottava, säärystimiä olen siitä itse tehnyt.

Kuva: Costume. fi
Tälläisen voisi helposti itsekin toteuttaa (ohje: costume.fi -> info-> ompelukaavat) mutta ehkä maltillisemman mittaisena. Tykkään mallin eleettömyydestä ja kaula-aukon leveydestä.

Kuva: Novita.fi
Novitan sivuilla julkaistu versio on yllä oleva ja käytettynä lankana toimii seiskaveikka. Lämpeän enemmän kieltämättä Costumen mallille vaikka Novitan kuva on ehdottomasti yksi Novitan parhaimmistoa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Wishlist: Tämän hetken kivoimmat kokkikirjat

Olen leiponut ja kokannut kavereiden keittiössä. Eilen cupcakeja ja sitä ennen perusarkiruokaa. Nyt iskin silmäni kuitenkin Amazoniin ja keräilin sieltä ja muualtakin wishlistin kokkauskirjoista, jotka itselleni hamuaisin mikäli minulla olisi yhtään hyvää syytä kasvattaa keittokirjavalikoimaani. No mutta ehkä teillä on. Samalla voi tutustua hurmaaviin kokkailublogeihin, joista nämä kirjat ovat ponnistaneet alkunsa:


Perustelut What Katie Ate kirjan hankintaan löytyvät What Katie Ate blogista . Tässä on panostettu visuaalisuuteen ja sesonkikokkailuun. Yli 100 reseptiä ja takuuvarma nälkä.

Seuraava onkin ehkä jo liian tuttu. Mutta mitä väliä, ei ruuan maku kuuluisuudesta pahene.



Hesarissa julkaistiin se "blogipasta ohje" ja KSML uutisoi että Jyväskylässä joistain kaupoista loppui avokadot. Said enough ? Tämänkin takana huitelevat bloggaajat, tsekkaa Chicling 

Huhuh. Kolmaskin on blogin ansiosta ilmoille pelmahtanut kirja. Minkäs sille voi! Pioneer Woman on ollut yksi pisimpään lukemistani kokkailublogeista ja syystä. Kirjakin olisi siis mainio.


Reen asenne kokkailuun on intohimoinen ja vaikka tyyli on kovinkin country ajoittain ja amerikkalainen, se vain lisää viehätystä. Lohturuoka on se, minkä Ree taitaa upeasti.

Maininnan ansaitsevat myös Ranskattaret eivät liho sekä Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmaston ystäville, jotka eivät ole blogipohjaisia teoksia mutta kovin omanlaisiaan kokkauskirjoja kuitenkin.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Raitasukat!

Eilen illalla sain vihdoin ja viimein pääteltyä nämä. Intoilen aina kuvioneuleesta mutta päättelyvaiheessa kiroan itseäni kun en neuloessa kuljeta lankoja tarpeeksi mukana. Niin tai näin, valmista on ja nämä lähtevät lämmittämään ystävän jalkoja!

Malli sukkiin on viime vuoden Novita Sukkalehdestä, perussukka 7 veljestä langalla. Itse käytin näihin pääasiassa seiskaveikkaa, raidat ovat nallea(ehkä! mulla on ollut iät ajat kerä jännän vihreänharmaata lankaa enkä muista millään onko se veljeksiä vai nallea, eroaa paksuudessa nimittäin vain vähän toiseen vihreään verrattuna) sekä Rowanin felted tweediä ja tosiaan raidoitus omasta päästä, ei mallista.

Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen vaikka raidoista ei ihan täysin symmetrisiä tullutkaan, toivottavasti tuleva käyttäjäkin tykkää.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Omenapiirakan kaipuu

Ihanaa syksy ja ruska ja pimenevät illat. Tähän aikaan haluan aina käyttää juureksia ruuanlaitossa niin paljon kuin mahdollista, syön taas keittoa, keitän monta kuppia teetä illalla, sytytän kynttilöitä ja ennenkaikkea, enemmän kuin mitään muuta, ajattelen omenapiirakkaa.

Olen leiponut tänä syksynä vasta häpeällisesti yhden omenapiirakan. Sen ohjeen bongasin Eevalta, joka oli löytänyt sen ensin ihanasta Isyyspakkauksesta. Piirakka syötiin ennen ainuttakaan kuvaa. Tältä se piirakka näytti Eevalla:
Eli kuva kauhaa ja rakkautta blogista, Eeva Kolun.
Suosittelen yllä olevan jugurtti-omenapiirakan tekoa jokaiselle. Helppoa ja niin hyvää että toinen pala on pakko syödä.

Menneinä syksyinä olen kuitenkin kunnostautunut kuvaan asti (aika mummopainoitteisia näemmä):

Mummo Ankan omenapiirakka (tätä kaipaan vieläkin, niin hyvää se oli)
Täydellinen omenapiirakka (tääkin pitäisi tehdä uudestaan joskus)
Muumimamman rapea ja murea omenapiiras (go to- vaihtoehto omenakaura paistoksen ystäville)
Mummon omenapiirakka (tämä on lapsuuteni omenapiirakoista muistorikkain. Ihanan kuohkea pohja!)

Pyhä tarkoitus on tehdä tuollaista amerikkalaista omenapiirakkaa (kuten pari linkkien takaa löytyvää ohjetta ovat) vielä tänä syksynä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Mausteinen linssi-juurespata

Kaikki lähti siitä, että oli puolikas purkki paseerattua tomaattia, eikä mitään tietoa mihin sen kuluttaisi. En tykkää heittää käyttökelpoista ruokaa pois, joten rakentelin vähän intilaisittain maustetun kasvisvuuan ja heitinpä sekaan linssejäkin. Kokkaillessa mietin että mitähän tästä tulee, kuka laittaa ruokakermaa ja paseerattua tomaattia samaan vuokaan, mutta ei olisi pitänyt epäillä- aivan täydellistä!

Erinomainen syysruoka ja hyvä syy käyttää kauden juureksia ja tutustua vaikka linsseihin, jos ne ovat vielä uusi juttu.



Mausteinen linssi-juurespata

n. 1 dl vihreitä linssejä
1 bataatti
1/2 kukkakaali
2 porkkanaa
1/2 iso sipuli
1/2 prk paseerattua tomaattia
1 prk ruokakermaa
pippuriseosta
kurkumaa
juustokuminaa
muskottipähkinää
chilirouhetta
paprikamaustetta

Keitä linssit lähes kypsiksi kattilassa runsaassa vedessä. Kuori ja pilko sillä välin kasvikset suunnilleen saman kokoisiksi paloiksi, sipulin voi hienontaa. Kaada kasvikset uunivuokaan, mausta mielisi mukaan. Lisää sitten sekoittaen paseerattu tomaatti,valutetut linssit ja ruokakerma. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai kunnes haarukka uppoaa bataattiin helposti.