tiistai 3. huhtikuuta 2012

inspiroi!

Ajatuksenani oli esitellä valmistunut vaatekappale mutta aamulla herätessä pää oli yhtä höttöä eikä sen kannattelu ole onnistunut kuin kauppareissun verran tänään- sohva ja tyynykasa vetävät enemmän puoleensa. Ehkä muutaman tee litran jälkeen tehot ovat palautuneet- intoa ja inspiraatiota ompeluun, neulomiseen ja kokkaamiseen olisi vaikka millä mitalla.

Jotta aivokapasiteetistani edes osa pystyy keskittymään virkoamiseen täysiin voimiinsa, kokosin tämän hetkiset akuutit inspiraation  tähän merkintään. Ammentakaa, olkaa hyvät! (En muuten listannut blogeja, koska se on sellainen suo, etten nyt kykene siihen. Osa lukemistani blogeista löytyy sivupalkista, menkää sinne näiden jälkeen siis. )

buddytv.com
Pukeutumis- ja vaate-inspiraatiota New Girl:in Jessiltä (eli Kolme miestä & tyttö sarjan Jess). Tällä hetkellä eri värien ja printtien yhdistäminen ihastuttaa yllättävän paljon.
wwzdw.com
fanpop.com
Samoin Zooeyn päällä nähdään 500 days of Summer leffassa ihania yhdistelmiä.
sfgate.com
Step-up leffoilla on ehkä toivottu vaikutus; halu tanssia kasvaa ja samalla into muuta liikuntaa ja sporttisempia vaatteita kohtaan lisääntyy.
downtonabbeypics.blogspot.com

Downton Abbeysta inspiraatiota lukemiseen, pukeutumiseen ja hifistelyä englannin kieleen. Lisääntynyt mielenkiinto teeleipiin ja teehen olenee myös näiden ihastuttavien leidien syytä. 
trendi,fi
Uusin trendi kolahti tänään luukusta ja olen jo ehtinyt inspiroitua vähän lisää yrittäjyydestä, ekokosmetiikasta sekä roskaruoka goes healthy- resepteistä. 


Tänään kolahti myös tekstari postista ja hain vihdoin omani. Siinä vaiheessa kun on liimautuneena johonkin leivoskirjaan, ja täten riistää sen kaikilta muilta paikallisen kirjaston käyttäjiltä, on ihan oikeutettua tilata oma kotiin, eritoten kun ei tullut postareita. Varsinkin kun adlibriksellä kirja maksaa tällä hetkellä 28e ja risat. Täten se on yli 10e halvempi kuin monopolia hallitsevasta kilpailevasta kirjakaupasta haettuna (viimeksi nähty hyllyhinta oli 40e). Ihan ehdoton jokaiselle joka tykkää leipoa, inspiraatiolta ei voi välttyä! eikä herkuilta. 

modcloth.com
Okei yksi blogi, tai lähinnä tämä tietty postaus ja ennenkaikkea mitä se edustaa; lettikampaukset! 

Nyt siirryn teen ja teeveen pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti