keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ihana Mekkoni mun!



Kirjastosta tarttui mukaan viime viikolla ihana Mekkoni mun -kirja, joka on tyttöyden huipentuma. Kirja sisältää kaavat sekä selkeät ohjeet ja hyvät kuvat moneen mekkoon sekä pieniin asusteisiin ja sisustusjuttuihin. Mekot ja muut vaatteet on kaavoitettu lapsille eli kirjan koko XL vastaa tälläistä vajaa 160 cm tyttöä(naista) varsin hyvin.Tämän ymmärrettyäni kehitin fiksaation ihanaan rimpsuhelma essuun ja kun Eurokankaassa törmäsin cupcake- kankaaseen, se oli menoa! Kangas maksoi 14,90e/m joten ostin puoli metriä ja päätin sen saavan luvan riittää tarpeisiini. No ei ihan yksillään riittänyt mutta just tarpeeksi kuitenkin, onneksi kotona on kangasvarasto jota voi hyödyntää. Ohjekin kehotti kahden kankaan käyttöön joten kaikki sutviintui hyvin lopulta.
vasemmalla sivulla näkyy kuvan esimerkki valmiista essusta


Ohjeet on kirjoitettu ihanan seikkaperäisesti eikä mitään empimisen vaaroja suuremmalti siis ole. Bonuksena vielä se, että kaikkii kaavoihin ja mittoihin on sisälletty saumanvarat ja saumanvarojen määrät kerrotaan millintarkkuudella joten valmis lopputulos muistuttaa helposti kirjan kuvissa nähtyjä tekeleitä. Ohjeet kannattaa lukea kuitenkin alusta loppuun ennen mitään leikkausta tai ompelua jotta varmasti ymmärtää mitä vaihetta tekee. Itsellä onnistui kaikki perfect kunnes pääsin tokavikaan saumaan jonka riemuissani ompelin menemään ja sitten vasta luin seuraavan kohdan ja ymmärsin ommelleeni juuri kaksi kangaskerrosta liikaa yhteen. Onneksi on ratkojat

Kankaiden leikkuun ja muutaman sauman jälkeen päästiin valmiiseen lopputulokseen. Luulisin, että tämän essun kera kaikki maistuu hieman makeammalta. Myöhemmin koetan ottaa kuvaa essusta yllä mutta tässä nyt itse essu:


Sitomisnauhat yllätävät vyötärön ympäri näppärästi ja tilaa rusetillekin on, itse essu reiluun puoleen reiteen eli on tosiaan ihan mallikelpoisen kokoinen vaikka on tehty lastenmitoituksella. Essu on siis käännettävää mallia, vyötärönauha ja essukappaleet on ommeltu niin että kumpikin puoli näyttää "oikealta" puolelta. Tärkeintähän on tuo syötävän suloinen cupcake kangas jota ei vaan voi vastustaa! Eihän tätä esiliinaa katsellessa voi kuin hymyillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti