lauantai 9. huhtikuuta 2011

Täydellinen omenapiirakka!


En tiedä onko piiraan nimi ehkä liioittelua mutta aika lähellä täydellistä nyt kuitenkin ollaan. Pohja ja kuori ovat mureita mutta ei murutaikinaa, ehkä vähän lehteviä mutta maukkaita, ei liian rasvaisia. Täyte on ihanan omenainen, kivan makea mutta ei ällömakea ja rakenne kokonaisuutena ihana. Kyllä tykkään!

Sain jo hyvä aika sitten käsiini pikkuisen 500 piirakkaa ja torttua kirjan mutta en ollut ennen tätä päivää ehtinyt tehdä siitä mitään, vain ihailla kuvia. Tänään teki mieli piirakkaa ja koska pakkasessa oli syksyn sadosta jäljellä tasan omenat ja puolukat, kallistuin piirakan tekemiseen ja mainitsemastani kirjasta löytyikin sitten valoittava ohje. Vähän olen taas muuttanut reseptiä omille käsille ja suulle sopivaksi.



Täydellinen omenapiirakka

pohja (ja kansi)

noin 4,5 dl jauhoja
noin 225 g voita
1 kananmuna
3 rkl jääkylmää vettä

Nypi jauhoihin ensin voi ja kun seos on suht ryynimäistä/hiekkamaista, lisää muna ja vesi. Sekoita taikinaa vain juuri niin kauan että siitä saa muotoiltua kiinteähköä massaa. Jaa taikina sitten kahteen osaan, pyöräytä palloiksi ja kääri elmukelmuun. Littaa/kaulitse pallot lättänänöiksi niin että taikina täyttää kelmun kokonaan (varo ettei taikina pääse pursuamaan kelmun sisältä pois, älä siis tee liian isoa lättyä). Laita kylmään noin 30 minuutiksi (tai jos olet nopea täytteen kanssa, laita pakkaseen noin 10 minuutiksi.)


Täyte

1 dl ruokokidesokeria
3/4 dl fariinisokeria
1,5 tl kanelia
1-2 tl sitruunamehua
ripaus suolaa
1 rkl vehnäjauhoja
noin 5-6 omenaa ohuiksi viipaleiksi leikattuna (itsellä omasta pakkasesta valmiit viipaleet mutta tuoreet omenat käy hyvin, työtä on vaan enemmän)

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sekoita keskenään kaikki aineet kulhossa niin, että omenaviipaleet peittyvät tasaisesti jokainen sokeriseokseen.

Ota toinen taikinapallo kylmästä ja taputtele se( noin 23 cm halkaisija) vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada päälle omena täyte. Kaulitse (tai taputtele käsin jos laiskuus iskee niinkuin itsellä) toinen taikinapallo kanneksi piirakalle. Tee kuoreen muutama viilto ja paista piirakkaa ensin 10 minuuttia, laske sitten lämpötilaa 175 asteeseen ja paista noin 35 minuuttia.

Anna jäähtyä jos maltat odottaa mutta lämpimänä vaniljajäätelön kanssa tää on ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti