lauantai 19. helmikuuta 2011

Siivouspäivän keitto eli (vege)nakkikeitto Muumimamman tapaan

Innostuin selaamaan Muumimamman keittokirjaa kun ystäväni mainitsi tutustuneensa omaansa vähän tarkemmin taas. Huokeita reseptejä etsiessä törmäsin tähän keiton ohjeeseen jota ensin vähän aristelin; enhän vuosiin ole tykännyt nakkikeitosta! Mielessä oli vaan liiaksi halkeilevat perunapalat ja lössöt porkkanat joihin kouluruokalassa tutustui mutta niistä huolimatta, todistaakseni että kaikki ruoka voi olla hyvää jos sen vaan tekee hyvin ja itselle sopivaksi, kaupasta lähti keittoainekset mukaan.  Tiputin alkuperäisestä ohjeesta esim nauriksen pois koska en vaan tykkää siitä (vielä).

Normaalit nakit syrjäytti Hälsökökenin vegenakit mutta toki normi sekasyöjä voi käyttää ihan perusnakkeja. Vegenakit turposivat keittässä yllättävän paljon mutta maku oli hyvä joten ne kelpaavat keittoon mainiosti.


Siivouspäivän keitto (iso kattilallinen)

1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
hippu inkivääriä ja mustapippuria
3-5 porkkanaa
4-6 perunaa
1 sipuli (tai selleri)
1/2 kiinankaali
1 ptk vegenakkeja (noin 8 kpl)
persiljaa

Laita vesi kiehumaan kasvisliemikuution, inkiväärin ja mustapippurin kera. Kuori ja lohko perunat, puhdista porkkanat ja leikkaa ne napeiksi ja leikkaa kiinankaalista pientä silppua, leikkaa sipuli siivuiksi. Lisää kaikki vihannekset kiehuvaan veteen ja anna porista 5-10 minuuttia kannen alla kunnes perunat ja porkkanat ovat melkein kypsiä. Tällä välin leikkaa nakit paloiksi. Lisää sitten keittoon nakit ja persilja, anna vielä porista kannen alla hetki mutta ota virta pois jo liedestä.

Nauti tumman leivän ja leppoisan fiiliksen kera! Ensimmäinen nakkikeiton valmistus onnistui mainiosti ja kyllä tätä tulee tehtyä lisää. Lapsuudesta tutut perusruoat joihin kyllästyi ja joista sai koulussa huonoja viboja ovatkin ihan hyviä kun ne tekee itse vuosien jälkeen omaan suuhun sopivaksi, suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti