torstai 23. joulukuuta 2010

Juustokakkua Stephanie Alexanderin mukaan

Eilen vietin aikani kytäten kelloa jotta juustokakun paistoaika osuisi täysin nappiin. Tätä juustokakkua olen tehnyt vuosia ja perinteisesti myös jouluksi ja se on se ainoa ja oikea juustokakku minulle, vaikka muitakin hyviä reseptejä on tullut testattua.

Alkuperäinen ohje kehottaa vesihauteen käyttöön paiston aikana ja jos niin voi tehdä, tulee irtopohjavuoka kääriä hyvin ja tiiviisti folioon ja asettaa vuoka isoon uunin kestävään astiaan, joka täytetään vedellä niin, että pinta ylttää noin vajaaseen puoleen väliin vuuan reunassa. Kun kakku otetaan uunista, tulee foliokäärettä painella reunoilta jotta kaikki mahdollinen välissä oleva vesi poistuu.
Kannattaa myös ottaa huomioon, että tavallista irtopohjavuokaa (eli ei silikonista) käytettäessä, on vuoan pohja syytä peittää pohjan muotoisella leivinpaperin palasella.

The best-ever cheece cake by Stephanie Alexander

pohja:
300g digestive keksejä
100g pehmeää voita

täyte:
500g tuorejuustoa (perus philadelphia on hyvä)
200g hienoa sokeria
n. 5dl/400g hapankermaa
3 kananmunaa
1 rkl maissijauhoja(maizenaa, tämän puuttuessa 2 rkl normaalia vehnäjauhoa käy myös)
2rkl sitruunan mehua
1/2tl vaniljasokeria (tai vanilja aromia)
hippu suolaa

Murskaa ensin keksit hienoksi murskaksi joko käsin tai koneessa. Käytin itse nyt ensi kertaa konetta ja homma hoitui nopsaan verrattuna käsityöhön.

Yhdistä kulhossa pehmeä voi ja keksimurska massaksi.

Taputtele massa irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (vuoka noin 24cm halkaisija) ja laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita yhteen sokeri ja tuorejuusto. (kaikki sekoitukset voi tehdä myös käsin jos jaksamista riittää).

Lisää maissijauho ja miksaa.

Lisää kananmunat yksitellen vatkaten aina hyvin välissä ja laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

ja sitten vanilja, suola ja sitruunamehu..ja vatkaa lisää

Lisää hapankerma ja vatkaa vatkaa vatkaa kunnes seos näyttää tasaiselta.

Ota sähkövatkain pois käytöstä ja sekoita vielä nuolijalla jotta reunoille ei jää epätasaisuuksia.

Kaada seos vuokaan ja tasoittele pintaa. (pohjan ympärille voi tehdä foliosta lätyn ennen uunin laittoa, sillä usein jotain nestettä valuu reunojen läpi vaikka vuoka olisi kuinka tiivis)

Paista juustokakkua keskitasolla 50 minuuttia. Tämän jälkeen sammuta uuni, älä avaa luukkua, ja anna kakun olla uunissa vielä tunti. Sitten..

Ota kakku uunista ja anna jäähtyä tasolla/ritilällä muutama tunti eli kunnes kakku on suht huoneen lämpöinen ja jäähtynyt. Kakun tulisi olla pinnalta kimmoisa ja lämpöisenä aivan keskellä pinta saattaa olla hieman tahmainen.

Siirrä kakku jääkaappiin tai hetkeksi näin talvella ulos pakkaseen (noin puoli tuntia ok, muuten kakku saattaa kylmetä liian nopeasti tai pakastua). Anna olla jääkaapissa vähintään pari tuntia tai yön yli.

Ja sitten! Irrota vuoan reunat ja nauti palanen!


Hyvää joulua tai muuta valitsemaasi juhlaa kaikille lukijoille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Juustoinen sipulipiiras

Sipulit ovat sangen ali-arvostettua kasvikuntaa sekä minun että Jamie Oliverin mielestä. Resepti ei liity Jamieen mitenkään, mutta herran Perhejoulu ohjelma on ollut tiukasti katselun alla että sutkautukset jäävät mieleen. Tein viikonloppuna ruuaksi sipulipiirakkaa, tällä kertaa salotti sipuleista ja täytte pursuaa kunnolla juustoa, siinä ei kannata pihistellä. Yllätykseksi piirakka oli melkein parempaa seuraavana päivänä mikrossa lämmitettynä kun oli saanut kunnolla vetäytyä.

Tämän tekemiseen tarvitaan se irtopohja vuoka, koska piiraasta tulee melko korkea. Jos ei irtopohjavuokaa ole, korkeareunainen lasivuoka varmaan passaa tiukan paikan tullen myös.

2 1/2 dl jauhoja
100g margariinia
3rkl vettä
ripaus suolaa

6 salotti sipulia
3rkl voita
150g maukasta juustoraastetta
1 prk ranskan kermaa
3 kananmunaa
2dl ruokakermaa
2tl tinjamia
mustapippuria


Nypi voi ja jauhot yhteen, lisää kylmä vesi ja muotoile taikinasta yhtenäinen. Anna olla jääkaapissa noin puolituntia kun valmistat täytteen.

Leikkaa sipuleista siivuja(puolikuun muotoisia) ja kuullota ne pehmeiksi voissa pannulla miedolla lämmöllä.  Yhdistä kulhossa kerma, ranskankerma, munat ja juustoraaste sekä mausteet.
Painele taikina irtopohja vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa. Yhdistä tällävälin sipulit ja juustoseos. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista piirakkaa noin 25 minuuttia 175 asteessa. Itsellä ei tämä ohjeen mukainen aika riittänyt luomaan rusketusta piiraan päälle, joten 25 minuutin jälkeen lisäsin lämmön takaisin 200 asteeseen ja paistoin vielä 10 minuuttia. Piiras ei kärsinyt lisäajasta ollenkaan vaan sai vain kaivatun värin pintaansa.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Jouluinen maustekakku

Teki mieli jotain hyvinkin perinteistä ja koska silikoninen kakkuvuokani ei ole hirveästi päässyt käyttöön, oli Passion for Food kirjasta löytynyttä enkeli maustekakun ohjetta pakko testata. Ohjeessa oli alunperin tuorejuusto-tomusokeri kuorrute mutta jätin moisen hifistelyn suosiolla toiseen kertaan, perinteinen kuivakakku kun ei muuta kaipaa kuin hitusen tomusokeria ylleen (joka kuvassa on nätisti kasoina kun nopeasti vaan heitin..) mutta kuva sentään kertoo kakun oikean värin.

Maustekakku

4dl fariinisokeria
200g voita, huoneenlämpöistä!
4 kananmunaa
3 dl jauhoja
1tl ruokasoodaa
2tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
6 rkl kermaviiliä
suolaa ripaus
1/2 tl inkivääriä
ripaus maustepippuria
1 tl kanelia
vaniljasokeria maun mukaan
 3 rkl mehua (tai perinteisemmin konjakkia jos kaapissa sattuu olemaan)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita yhteen kuivat aineet ja lisää ne voisokeri-vaahtoon hyvin sekoittaen. Lisää sitten kerma ja kermaviili, sekoita hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 185 asteessa noin 55 minuuttia tai kunnes tikulla koettaessa taikina ei tartu tikkuun.

Kuten yleensä, kakku säilyy hyvin päiviä jääkaapissa mutta sen vois myös pakastaa. Jos nyt tekee, säilyy hyvin jouluun asti.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Pähkinäsuklaata

Ihan simppeleistä jutuista saa joulunodotus- aikaan kivoja pikku herkkuja, joiden syöminen ei aiheuta tunnontuskia epäterveellisyyden takia. Nämä passaa varsinkin aikuisväelle,sillä eivät ole hirveän makeita.  Tässä taloudessa lojuu aina ylijäämä pusseja punnitse-ja säästä ostosreissuilta, ja pussien pohjalta aina kourallinen erilaisia pähkinöitä. Päätin hyödyntää syömättä jääneet pähkinät ja hain kaupasta pari suklaalevyä. 80% tumma suklaa sulaa unelman tavoin, pandan valkoinen suklaa teki klassiset ja ylikuumeni vaikka koitin olla varovainen joten se siitä valkosuklaan suuremmasta käytöstä vaikka makukombo olisi ollut täydellinen sen avulla.

Pähkinäsuklaa palat

1 levy hyvä laatuista tummaa suklaata
1 levy valkosuklaata
reilu kourallinen erilaisia pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä

Sulata suklaat erikseen vesihauteessa varovaisesti. Vuoraa iso lautanen leivinpaperilla/voipaperilla ja levitä suklaa sen ylle levyksi, esim pursottimen avulla tai hiljaa kulhosta valuttaen jotta levystä tulee tasainen. Asettele pähkinöitä pareiksi ja ryhmiksi ja yksittäin suklaan päälle tasaisesti. Kauho onnistuneesti sulatettu valkosuklaa pursottimeen (tee vaikka leivinpaperi kolmiosta) ja pursota ohutta nauhaa levyn läpi kiemurrellen. Jäähdytä vaikka parvekkeella kunnes suklaa on kovettunut, nauti glögin kera!

torstai 16. joulukuuta 2010

Välimeren kasviksia taikinakupissa

No ei tullut taikinakuppia koska pihistelin filotaikinan ostamisessa, mutta lehtitaikinasta syntyi silti peti kasviksille ja maku oli nappi osuma. Mietin ruokaa laittaessa että tästä ei nyt kyllä tule mitään, mutta tulihan siitä kunnon ruoka ja hyvääkin oli! Kasviksia voi vaihdella ja alkuperä ohjeen (kotivinkin jouluherkut) mukaan sekaan laitetaan myös sieniä ja aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka käyvät varmasti hyvin joukkoon.Itse laitoin sitä mitä jääkaapissa oli ja mitä olin sattunut ostamaan.


Jos käytät filotaikinaa, ota sitä sen verran että se kattaa irtopohjavuoan pohjan ja reunat. Voitele taikina levyt maidolla ja munalla jotteivat ne kuivu ja asettele ristiin ja lomittain vuoalle. Tue reunat foliolla jotta kuppi ei romahda uunissa. Paista 175 asteessa noin vartti. Lehtitaikinaa tarvitsee noin 3 levyä ja ne kattavat irtopohjavuoan pohjan ja hieman reunoja kun levyjä venyttää ja kaulii isommiksi. Paistoaika hitusen pidempi ja tuloksena on peti eikä kuppi.

Välimeren kasvikset (noin kolmelle, vihanneksia lisäämällä syntyy isommalle porukalle)

1/2 kesäkurpitsa
1 paprika
1 sipuli
1 punasipuli
3 tomaattia

marinadi kasviksille

1/2 dl vettä
n. 1 dl öljyä
ripaus suolaa
1/2 tl sokeria
pari rkl sitruunamehua
mustapippuria

vuohenjuustotahna pedille

prk pehmeää vuohenjuustoa (n. 150g)
1 rkl sinappia
1 1/2rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria ripaus

Nosta taikina (filo tai lehtitaikina) lämpenemään esim leikkuulaudalle lieden päälle, uunista hehkuva lämpö nopeuttaa sulamista.
Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi, laita uunivuokaan/pellille ja lisää mukaan hieman öljyä. Paahda kasviksia,(mutta vain osa tomaateista) uunissa 225 asteessa ylätasolla noin 20 minuuttia.

Valmista tällä välin marinadi ja sekoita siihen loput tomaatit ja sitten uunista tulleet kasvikset. Anna marinoitua tunnista kahteen tai kiireen ollessa noin puolituntiakin riittää antamaan kasviksille kivasti makua.

Kasvisten marinoituessa taiteile taikinakuppi (kts ohjeet yllä) ja paista se ja anna jäähtyä hetki. Valmista vuohenjuustotahna sekoittamalla vuohenjuustoon muut tahnan aineet. Levitä tahna paistetun taikina(kupin)levyn päälle ja kasaa ylle marinoidut kasvikset (valuta marinadi pois ennen tätä). Nauti!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Paahdettu, mausteinen kukkakaalikeitto

Olen innostunut keitoista ihan vasta nyt muutamien kuukausien sisällä, ja eilen sain tehtyä jopa moista itse. Erityisesti soseutetut keitot kiinnostavat, joten kun Trendissä oli ohje kukkakaalikeittoon, nappasin sen muistiin ja nyt tuli tehtyä. Keittelyn aikana tuoksu oli huumaava curryn ja kukkakaalin paahtamisen takia eikä makukaan jäänyt huonommaksi.
Kuva ei ehkä ole parhaimistoa, mutta hei se on keittoa!


Paahdettu kukkakaalikeitto kahdelle.

1 kukkakaali (noin 500g)
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 kasvisliemikuutio
5dl vettä
1 1/2 tl currya
mustapippuria
suolaa
1 rkl rypsiöljyä

Revi kukkakaali paloiksi ja laita se paistonkestävään astiaan, ripota ylle mustapippuria ja suolaa sekä 1 rkl rypsiöljyä, paada 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä pannulla pari minuuttia, lisää curry ja kuullota minuutti lisää. Murenna mukaan kasvisliemikuutio ja lisää vesi sekä kukkakaalit. Anna kiehahtaa ja porista sitten kannen alla kunnes kukkakaali on täysin pehmeää (ehkä joku vartti, riippuu palojen koosta). Nosta keitto pois liedeltä, soseuta sauvasekoittimella hyvin ja lisää vettä mikäli vettä on haihtunut liikaa keittämisen aikana ja seos muistuttaa lähinnä tahnaa.

Nauti kuumana leivän kera.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Punasipuli-tomaattipiirakka

Eilen ruuaksi kehkeytyi piirakka, jota en aiemmin ollut tehnyt. Kotivinkin jouluherkut-lehdestä löytyi makoisa ohje, jota seurasin suurinpiirtein täytteen suhteen. Pohjan tein itse sillä ohjeessa oli käytetty pakastetaikinaa, jota suosin vain kun on kyse ruukisesta jota en jaksa valmistaa itse. Tykkäsin piirakan mausta, jossa yhdistyi kivan rapean pehmeä pohja, kermainen täyte ja kerros punasipulia. Tätä tulee tehtyä varmasti uudestaankin.

Alkuperäinen ohje oli muuten punasipuli-pekonipiirakalle, mutta tein kasvisversion korvaamalla pekonin tomaatilla. Mikäli pekonia haluaa käyttää, pitää se ensin ruskistaa ja leikata pieniksi paloiksi.


Punasipuli-tomaatti piirakka

pohja

3dl jauhoja
100g voita
1 luomu kananmuna
1 rkl vettä

täyte
3-5 punasipuli, riippuen vuoan koosta (normi vuokaan noin 3)
1 rkl sokeria
2 tomaattia
2dl kermaa (testasin keijun vegeruokakermaa ja toimi hyvin)
noin 150g juustoraastetta
4 luomukananmunaa
1/2 tl tinjamia
suolaa

Valmista pohja nypimällä voi ja jauhot yhteen. Lisää kananmuna ja vesi, vaivaa nopsaan kiinteäksi taikinaksi ja pistä jääkaappiin odottelemaan.

Leikkaa sipulit renkaiksi tai siivuiksi ja sekoita mukaan sokeri, anna "marinoitua". Tällä välin leikkaa tomaatit siivuiksi, poista siemenet ja vetiset osat. Sekoita kulhossa yhteen tomaatit, kerma, kananmunat ja juustoraaste, mausta.

Jaa taikina kahteen osaan niin, että toinen osa riittää vuoan pohjalleja reunoille ja pienenpi osa jää koristeluun (taikina riittää noin 24 cm halkaisijan vuokaan + koristeisiin, tuplaa isompaa varten).

Kaada juustoseos pohjan päälle, ripottele ylle tasaisesti sipulit ja muotoile lopusta taikinasta suikaleita ristiin ylle. Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia, puolet ajasta lämmön voi laskea 175 asteeseen.

Voila! hyvää on ja passaa hienosti kylmien päivien palaksi.

torstai 9. joulukuuta 2010

Jouluhalko

Vuoden lopun lähestyessä myös deadlinet, kurssien viimeiset luennot ja ties mitkä menot ovat tehneet itsensä tiedettäväksi. Täten olen viettänyt keittiössä niin vähän aikaa, etten ole ehtinyt juurikaan joulunalusherkkuja valmistaa. Joulutorttuja sentään kaksi satsia! Tässä kuitenkin eräs herkku, joka tuli viime viikolla pyöräytettyä.  Kuvassa halko on saanut vasta kaksi kerrosta suklaata päälleen, jotta sisus näkyy. Kaike suklaan valeltuani ei päätyä enää näkynyt ja suklaa kerros oli lähemmäs senttiä.

Kaikkien aikojen joulu-lehdestä löytyi ohje jouluhalkoon. Nappasin ohjeesta käyttöön vain pohjan ohjeen, täytteen sovelsin sitten itse ja hyvää tuli. Täytteeseen nappasin vinkin mainoksesta (mainosten uhri kun olen) jossa hehkutettiin tiramisu-rahkaa. Tiramisun, suklaan ja kermavaahdon yhdistelmä voi  kuulostaa ällömakealta, mutta sitä se ei ole, sillä rahka on yllättävän hapanta ja vienon kahvinmakuista. Ohjeessa ihmettelin jauhottomuutta ja kuivien aineiden pienuutta mutta taikinasta tuli todella hyvä näin.

Jouluhalko

pohja

3 kananmunaa
1 1/2dl sokeria
3/4dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 prk vispikermaa
vaniljasokeria kerman maustamiseen maun mukaan
1 prk tiramisun makuista rahkaa (taitaa olla valion)

Kuorrute

1 levy pandan tummaa suklaata
noin 100g voita
1/2 dl kermaa (voi käyttää osan täytteen vispikermasta ennen kuin kermaa vatkaa)

Vatkaa munat ja sokeri todella kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa noin 5 minuuttia uunin keskiosassa.  Anna levyn hieman jäähtyä ja kumoa se puhtaalle leivinpaperille jolle on ripoteltu hieman sokeria. Irrota paistopaperi levyn pinnalta, jäähdytä lisää.

Tee kuorrute. Sulata suklaa palasina vesihauteessa sekoittaen suklaata hiljalleen. Pienennä leyn lämpöä heti, kun suklaa alkaa sulaa jottei lämpötila nouse liian kovaksi. Lisää paloiteltu voi ja kerma, sekoita  ja nosta hieman lämpöä sillä voi ja kerma pudottavat seoksen lämmön hetkessä. Kun voi on sulanut seokseen, nosta kattila/kulho pois vesihauteesta ja annan seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Seoksen jäähtyessä täytä halko. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja notkista tiramisu rahka. Levitä rahka taikinalevyn päälle tasaisesti ja lusikoi päälle kerma, tasoita sekin. Kääri levy napakalle rullalle.

Kun kuorrute seos on jäähtynyt, levitä se rulla pinnalle ja sivuille. Mikäli kuorrute valuu reunoille, älä huoli, sillä se jähmettyy kyllä. Voit halutessasi jäähdyttää kuorrutetta hetken jääkaapissakin.

Halon voi koristella vaikka nonparelleilla mutta suklaa antaa jo itsessään kauniin kiillon.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Paistettuja kasviksia+ tofua


Tämän loihti vieraileva kokki ja toimin itse vain vähän apuna, ja hyvää oli sekä erittäin täyttävää ja terveellistä!Rakastan currya. Ohje on vegaanin keittokirjasta, sillä tässä taloudessa vietetään nyt suhteellisen vegaanista viikkoa ainakin pääruokien suhteen. Tofu kannattaa ostaa ns. kovana eikä pehmeänä versiona, mutta kyllä se pehmeäkin nyt toimi kun kaupasta ei muuta tällä kertaa irronnut.

keräkaali(puolikas tai vähemmän)
2 paprikaa
250g tofua
2 sipulia
1 tlk papuja (ruskeita valmiiksi keitettyjä)
mustapippuria
currya
yrttisuolaa
soijakastiketta
öljyä

Hienonna sipuli, suikaloi paprika ja keräkaali. Kuutioi tofu ja tarpeen mukaan anna sen levätä paperin päällä jotta liika neste imeytyy pois. Paista tofupaloja kuumalla pannulla öljyssä ja lisää mausteet. Mausteita saa laittaa ihan reilusti koska tofu vetää ne sisäänsä kuin sieni. Valuta pavut ja huuhtele ne. Kun tofupalat ovat ympäriinsä hieman ruskettuneina ja pinta on siis paahtunut, nosta ne pois hetkeksi odottelemaan vaikka leikkuulaudalle. Kaada kasvikset kuumaan wokkipannuun ja kääntele nopeasti ympäriinsä jotta vihannekset vain nopsasti paistuvat ja lämpenevät mutta pysyvät yhä rapeina. Lisää pavut ja tofut, tarjoile heti!